Susikoiran pentuja
Meillä syntyy noin yksi - pari pentuetta vuodessa, suunnitelluista yhdistelmistä. Jalostukseen käytetyt vanhemmat ovat aina terveitä ja hyväluonteisia sekä ulkonäöllisesti sopivia. Tavoitteenani ollut/onkin kasvattaa susimaisia, hyvän luonteen omaavia, terveitä hukkia. Jalostushukkani on embark testattuja, luustokuvattuja ja kennelliitossa virallisesti lausuttu kuvat.
Pennut luovutetaan hyviin koteihin useasti madotettuina, sirutettuina, ell tarkastamina sekä emän rokotesuojan kera. Teemme pennuista myös kauppakirjan. Pentuja ei myydä osamaksulla. Etusijalla maalla OKT asuvat, joilla myös tarha koiralle esim. yksin ollessaan + aikaa liikuttaa tarpeeksi.
Kyselyt meilitse finwolf80@wippies.fi (laita myös puh.numero mielellään mukaan)

Meille on todennäköisesti syntymässä Tammikuun alussa pentuja.
Eli alustavia varauksia otan vastaan sopivan oloisilta kodeilta.
Pentujen susi% n. 20 (seassa susikoiraroduista American wolfdog, ceskoslovensky vlcak ja saarloos, lisäksi alaskanmalamuuttia, saksanpaimenkoiraa, huskya, samojedia) Pentujen isä harvinainen puhdasrotuinen isabella eli lila pitkäkarvainen saksanpaimenkoira, varsin suoraselkäinen. Emä taas hukkani Sabina. Sabinalla edellinen pentue valkoisenpaimenkoiran kanssa, josta syntyi todella hienoja ja mukavia hukkia. Pari pennuista arastelee veiraita ihmisiä, mutta oma väki on todella tärkeä niille. Suurin osa kuitenkin rohkeita kaikkia ihmisiä kohtaan. Esim itselle jäänyt Savanna pentu rakastaa kaikkia ihmisiä ja haluaa syliin jne.
Molemmat vanhemmat on luustokuvattu ja arvioitu Suomen kennelliitossa. Sabinalla on B/B lonkat, 0/0 kyynäret ja selkä terve. Isällä taas C/C lonkat, 0/0 kyynäret ja selkä terve. Selät on epävirallisesti oma eläinlääkäri arvioinut ja lonkat + kyynäret kennelliitto.
Väreistä todennäköisiä ovat sudenharmaa, karhunmusta, punainen eli liver. Lisäksi mahdollisesti sininen ja lila. Osa pennuista voi olla myös pitkäkarvaisia tai puolipitkäkarvaisia. Vanhemmat on embark testattu. Isä geeniterve kaikkiin testattuihin sairauksiin, mitä embark geeni testaa ja Sabina muuten terve, paitsi DM kantaja eli osa pennuista on DM negatiivisia ja osa DM kantajia. Kukaan ei siis tule sairastumaan DM geenitestituloksen mukaan.
Pennut luovutetaan 7vk iästä alkaen madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärintarkastamina sekä ruokaviraston koirarekisteriin rekisteröityinä.
Pennut sopivat aktiivisiin koteihin, jotka ymmärtävät että hukat voi olla varsinkin pentuina monia tavallisia koiria kovempia tuhoamaan paikkoja, olla eroahdistusta yms. Sen vuoksi tarha ulkona hyvällä kopilla varustettuna, missä myös kaivuu- ja ylikiipeämisesteet, varsinkin kun on yksin ilman ihmistä kotona.
Toinen hukka tai koira ennestään olisi myös hyvä kaverina.
Pennut sopivat myös lapsiperheeseen, jossa kuitenkin myös hukalle aikaa ja myös lapsi/lapset osaa käyttäytyä itse oikein koiran esim. nukkuessa/halutessa olla omassa rauhassa.
Kuitenkin vastuu hukasta tulee olla aina aikuisella.
Jos pennut kiinnostaa niin laita vaikka viestiä meilitse finwolf80@wippies.fi